En tiedä miten muissa kodeissa on, mutta meillä pääsäntöisesti tulee ilmoitus, että tarvin sellaisen ja sellaisen.... Siitä se sitten lähtee.
Ensin vähän piirrellään ja suunnitellaan, sitten otetaan mittoja ja jos oikein hyvä säkä käy, jostain lehdestä voi löytyä kaava jota voi hyödyntää.
Viimeiset vinkit tulee aina sitten kangaskaupasta. Olen varmaan heidän kauhuasiakkaansa, menen sisään, kerron mitä tarvitsen (ja senhän pitää olla edullista, tietenkin). Määristä ei ole hajuakaan, eli ammattilaisen avulla tehdään arvio kangastarpeesta ja muista. Suunnitelmat saattavat kyllä jo tässäkin vaiheessa muuttua, mutta eihän se haittaa, vähän jännitystä mukaan.
Joskus tein kahdelle vanhimmalle lapselle halloween-asuja ja sanoin, että tarvin 150 cm mittaselle viittakankaan ja 120 cm mittaiselle kaapukankaan. Siinä sitten mittailtiin ja arvioitiin, mutta onneksi ammattilaiset osaavat, kiitos heille.
Tässä pari viimeisintä tekelettä. Samalle pojalle tehty.
Rumputunneilta alkoi kerääntyä niin paljon nuotteja, että katsoin parhaaksi tehdä pussukan jossa kulkisivat sekä kapulat, että nuotit nätisti mukana. Ikeasta ostetuista verhoista oli palanen jäljellä, koska jouduin niitä lyhdentämään ja koska meillä pidetään kissoista, tämä kangas sopi paremmin kuin hyvin pikku herran rumputuntipussukaksi.
Ylemmässä kuvassa pussukka avonaisena, alla suljettuna. Kyllä tämän kanssa on kelvannut liikkua ja opettajakin oli ällistellyt, että itsetehty! No joo, eihän tuo omasta mielestä mikään kummoinen ole, mutta jos ei eläessään ole ommellut, ymmärrän ällistyksen...
Seuraavassa kuvassa on tosiaan samalle nuorelle herralle tehty "kokin takki" teatterikerhon kevätesitykseen. Tästä vain tehtiin ilmoitus "Äiti, ompele mulle kokin takki esitykseen!"
Ja äitihän ompelee... Teatterikerhon ohjaaja ei ollut pyytänyt tekemään mitään, mutta nuori herra on ilmeisesti liian hyvälle opetettu ja luottaa äidin taitoihin. Eihän siinä sitten muu auttanut kun tehdä.
Ensin katseltiin herran sankarin Gordon Ramsayn kuvia netistä ja sitten alettiin pohtimaan millainen tehdään. Löysin onneksi kaavat, joita pystyin osaksi hyödyntämään, ei tarvinnut ihan tyhjästä lähteä tekemään. Ensin meinasin olla oikein ahkera ja ommella kaikki 10 nappia oikeasti, eli napinreiät ja kaikki, mutta kyllä tulin siihen tulokseen, että tämä tulee teatteriin, eli ei tarvi olla kuin aito. Kuvasta näkyy lopputulos. Ihan ok omasta mielestä ja kyllä käyttäjäkin hymyili leveästi, eli kelpasi!
Tällaista tällä kertaa. Olisi mukavaa kuulla, joudutteko te paljon tekemään lapsillenne mitä kummallisimpia juttuja? Vai onko vain minun lapset oppineet sille, että mitä vain voi pyytää ja äiti tekee :)
Ihana toi kapulapussi , Toimisi hyvin varmana neulepuikoille myös. Hienoa kun lapset tulee sanomaan, että: " tee mulle". Tulee varmasti hyvä mieli!
VastaaPoistaKiitos kiitos! Joo, puikoillehan on käytännössä olemassa samanlaisia pussukoita, että malli kyllä taipuu moneen. Mielikuvitus rajana.
PoistaKyllähän se tosiaan mieltä lämmittää, että äidin taitoihin luotetaan ja siihen että aina on valmis tekemään :) Toisaalta haluan näyttää lapsille myös käsillä tekemisen iloa ja sitä, ettei kaikkea tarvitse ostaa valmiina. Jonkin verran olen jo lapsiin sitä onnistunut juurruttamaan, kovin innokkaasti tekevät mm. neulahuovutusta, helmitöitä ja niitä tupsuja... Niitä meillä on ihan joka paikka täynnä. Ja mikä ihaninta, meillä on pelkkiä poikia. Ehkäpä näistä pojista tulee edes yhdestä käsityöläinen!